lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ilotulitus kevään kunniaksi..

Taikakuvat15.   Vesivärikuva.

"Kevät tulee,  khevät tulee",  vauhdista ja innostuksesta hengästynyt IsäJänö pyyhälsi metsäpolkua pitkin niin että sammalet, risut ja männynkävyt lentelivät sinne sun tänne.  
"Tulee se, tulee se...se..",  
PieninPoikanen loikki minkä honteloilla koivillaan taisi IsäJänösen kintereillä ja jatkoi,  
"..tulee tulee se,  ku-kun harjoittelin miten ojan yli loikataan niin hups vaan, lämähdin suoraan keltaisen aurinko maton päälle ja IsäJänis sanoi että ne on Leskenlehtiä, kevääntulo kukkia ja minä maittoinkin niitä...!"  Linnut pyrähtelivät puiden oksistoissa iloisena,  kettupariskunta höristi korviaan ketunkolossa, 
kaikki hälisivät ja kuiskivat riemuissaan, -kevät, kevät!
"..niin, kuka on tulossa havahtui ÄitiJänönenkin askareistaan metsänväen hälinään ja työnsi päänsä Jänötuvan oviaukosta kirkkaaseen auringon paisteeseen,
siristeli hetken silmiään, solmi esiliinansa nauhat tiukemmalle kun
PieninPoikanen hyppäsi hänen syliinsä..



"Kevät  äiti, kevät on taas täällä!"  
touhusi hän vielä Leskenlehtien keltaisia kukkasia pehmeässä turkissaan.  
Kaikki,  koko metsänväki pienintä päästäistä ja koppakuoriaista myöten tiesi mitä kevään tulo metsään, pelloille ja vainioille merkitsi.  

Joka vuosi ensimmäisen kevääntulon merkin  havaitessaan metsänväki järjestää 
keväälle Tervetulo-Toivotusjuhlan

ILOTULITUKSINEEN!


alkuperäinen kuva

12 kommenttia:

  1. Metsänväki keväälle hienon Tervetuloa-Toivotusjuhlan järjesti. Komea on ilotulitus ja kivan tarinan kirjoitit. Kiitos Sini osallistumisesta!

    VastaaPoista
  2. Ihanat ilotulitukset! Metsänväki järjestänee vähän myöhemmin vielä uudet, ehkä tämä oli vain alkusoittoa. Täällä on lunta ja paljon:) ja tarkoitan nyt Karjalan maastoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin heijän täytyy tehä, kun he näitä suunnitteli ei ollut mailla ei halmeilla lunta, -täälläkään..mutta nyt on! Juhlilla on siis uusi ajankohta ja se on joskus...

      Poista
  3. "Emojänis tuli pyrynä metsän takaa..." Muistan tällaisen runon alun koulusta.
    Siinä runossa oli jotain jännää, mutta sinulla on juhlat. Kevätjuhlat! Hienoa! Minä tulen mukaan, sulakoon tämä lumi ja juhlitaan.
    Kauniisti valot räiskyvät ja sinkoavat taivaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Usva, tämän tarinan siemen lähti tuosta mun bannerikuvasta....;D Muistan toki sen runonkin! .)

      Poista
  4. Ihanaa bannerikuvaasi on ihaillut ja vielä tarinankin samaan syssyyn kirjoitit. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvittelija! ..bannerikuvastahan tuo tuosta sitten lähti!

      Poista
  5. Johan metsänväen passaa tätä iloista räiskettä katsoa.
    Metsässä on lystinpitoa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan passaapi! Kohta saadaan mennä mukaan lystinpitoon! .D

      Poista
  6. Kyllä kevät komean ilotulituksen ansaitee :)
    Kaunis bannerikuvasi täydensi tarinaasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.