maanantai 31. elokuuta 2015

piilopaikka puutarha hahmottuu

projekti KLIKetenee hitaasti, tuskastuttavan hitaasti mutta jotain on kuitenkin 
edennyt suunniteltuun suuntaan.
Projeksti on saanut nimen!
PIILOPaiKKA!

ja tällä tunnuksella projekti etenee tunnisteissakin.





kuoli talvella 15-16








hyvästit elokuulle

puheitta paras...
.


...pelakuitten kesä


.. kaikki loppuu aikanaan




*******************************************



perjantai 28. elokuuta 2015

Rentoakankaali

Rentoakankaali tuntuu olevan sitkeää sorttia. Monen vuoden ajan sitä on säilynyt pikkutaimen verran,
en ole antanut se levitä ja kasvaa. 
Kunnes tänä kesänä annoin armon käydä oikeudesta..



Tein sille tilaa penkistä ja se on levinnytkin kesän aikana ihan kivasti.



Rentoakankaalilla on mielenkiintoisen väriset, viininpunaiset lehdet.







Maahumala (riesa) ja Käenkaali ovat levinneet tuoksuvatukoitten alle..







keskiviikko 26. elokuuta 2015

kuivataan kukkia

Siankärsämö on  kaunis luonnonkukka ja kiitollinen kuivatettava 
samoinkuin Pietaryrtti, "nappikukka".
Seassa törröttää muutama Piharatamon kukkaputki ja keveyttä antaa pihan 
Isopoimulehti, monipuolinen maljakkokukkanakin josta tykkään ihan mahdottomasti









tiistai 25. elokuuta 2015

ruskeaa

Värikollaasit haastevärinä tällä viikolla

RUSKEA.

Hörsylä on ukkolaukan kuivunut kukinto ja pikkuiset kävyt lehtikuusesta.








maanantai 24. elokuuta 2015

jotain ihan erilaista

Tekaisinpas tällaisen. Kartta,  paraatipenkistäni.
Ei oikein mittakaava ole kohillaan ..
Oikeasti tuo oikeanpuoleinen osa ei ole noin lyhyt, tässä loppui tila kesken.....
kiviä riittää vielä parisen metriä kuusiaitaan päin.. 
Mutta olipahan kiva kokeilla.







1. kliks   2.Herttavuorenkilpiä.    3.Ritarinkannus.    4.Harmaamalvikki.    5.Nauhukset.    6.Jalopähkämö.    7.Punaväriminttu.    8.Kultapiisku.    9.Isopoimulehti.   10.kivikkokasveja. 11.Pioni.  12.3syysleimua.  13.Päivänliljat.  14.Kartiotuija.  15.liljoja ym..  16.Kuunlilja. ym  17.Viiruhelpi. . 18.Ukonhatut.  . 19.Lyhtykoisot.   20.uudet havut.   21.Isopoimulehti. 22.Herttavuoren kilpi.   23.Rantavehnä.  .24.kaadetun pihlajan kanto.  25.sadevesitynnyri.  26.autotalli.  27.pihalaatoitus.  28.sorapolku jota ei vielä ole.. 29.entinen leikkipaikka. 30.naapurin kuusiaita. 31.marjapensas alue.  32.nurmikkoa.  33.penkinreuna kiveys
ym..ym..


lauantai 22. elokuuta 2015

kukka arvoitus

hui mikä hirviökasvi on kyseessä????
onko myrkyllinen?
piikkinen?


noei sitten yhtään. Siivosin eilenillalla perennapenkkiä ja raksin kuivuneita
kukkavarsia pois, 
nämä olivat jotenkin niin kauniita että yritänkin kuivattaa...kun kaikki kierrätetään!

ihan vähän voimistin värejä picasalla....







arvaatko mikä perenna on kyseessä?




keskiviikko 19. elokuuta 2015

elomakro

Makroviikon kuvahaaste:



ELOKUU.




monen mielestä tänä kesänä kesä tuli vasta nyt, 
elokuussa
jäikö touko-, kesä-, heinäkuu elämättä?

mutta sellaisiahan me ihmiset olemme,
monikin,
tajuamme asian vasta sitten
kun se on jo menetetty




maanantai 17. elokuuta 2015

pitkään mietitty on melkein..


jo puoliksi tehty!

OSA YKSI:

Aivan ensiksi aikojen alussa tässä oli lasten leikkipaikka, hiekkalaatikko,
keinut ja pari kolme mäntyä.  Niistä ajoista paikasta on paperikuviakin!

"rakensin" kuvan kahdesta eri otoksesta, oikealla näkyvä seinä on autotallin pääty
 lapset kasvoivat, hiekkalaatikkko kävi tarpeettomaksi, männyt kaadettiin mutta tuohon alueen keskelle alkoi kasvamaan pihlaja. Kasvoi ja kasvoi ja annettiin kasvaa kun tilaakin oli.
Pikkuhiljaa puun juurelle alkoi ilmestyä puolukanvarpuakin ja paikka alkoi muistuttaa silmissäni jopa japanilaista puutarhaa......



tässä vaiheessa puusta on enää leveydestä  jäljellä kapea keskiosa
 ..siirsin vuosien kuluessa esim.meren rannasta Kohokkia ja jotain varpumaista kasvia... tienpenkoilta erilaisia heiniä ym.




paikka on silleen piilossa ettei se näy muille kuin talonväelle ja niinpä alue 
on jäänytkin vähän rempalleen ja tänä kesänä varsinkin ihan työkalujen ym.läpikulkupaikaksi...











siinä hän nyt köllöttää, ei kaduta mutta hiukan koski jonnekin....
 ..odottelin sopivaa hetkeä että talonmiehellä olisi tärkeämmät rojektit tehtyinä tauolla 
ja varovasti esitin josko raaskittais jo luopua pihlajasta.  
Valmiit taka-ajatuksetkin minulla oli tietenkin jo mielessä.


oi aikoja ..ja ryteikköä (on siivottu jo pois)
 ...naapurin kuusiaita alkaa näköjään pikkuhiljaa harveta.


 ...paikka pitää ihan ensin siistiä ja sitten pikkuhiljaa alan hahmottelemaan mitä tähän voisi laittaa. 

Ei kiirettä....


...aika hyvin muistot ja muistikuvat ja vuosirengas laskelmat menevät yksiin..
15vuotta! 
<3

jatkuu kun rojekti etenee.....

.............
sama paikka joskusmuinoin ja 
tässä taitaa olla 
Ajuruoho,merenrannalta tuotu





sunnuntai 16. elokuuta 2015

liian aikaisin Amaryllis?

En ole koskaan edes yrittänyt kukittaa uudestaan Amarylliksiä
mutta joulun mentyä ja kukkavanojen kuihduttua ajattelin että kokeilenpas
onnistuisiko uudelleen kukinta.
Annoin lehtien kuihtua omia aikojaan, lopetin kastelun
ja siirsin Amat viileään ja pimeään.



 Kesän tullen vein ruukut syreenipensaan juurelle sateilta suojaan.
Muutama päivä sitten muistin kukat ja hups, nehän kasvattavat jo uusia lehtiä!?
Nyt en tiedä mitä näille pitäisi tehdä
En tähtää näitä joulukukiksikaan
ei väliä vaikka kukkisivat jo lokakuussa....tai helmikuussa.


Mutta siirränkö ne pimeään? Kastelu? Mullan vaihto heti vai milloin?

Googlasin ohjeita mutta enpä juuri tullut "hullua hurskaammaksi."
Osaatko neuvoa? :)



Lila

Taiska  emännöi vielä elokuun loppuun
Värikollaasit haastetta, sitten on haikeitten jäähyväisten aika.  
Mutta vielä nyt haetaan

LILAa.


tässä muutaman vuoden takaiset Liilat tuoksuherneet.




Lila vai vaaleanpunainen!?
Päivällä kuvasin suloiset Malvikkini!






tiistai 11. elokuuta 2015

aina ei voi onnistua..

ei edes joka kesä..


Moni puutarhuri tunnistaa varmaan tämän kasvin?
Kyllä!
Sormustinkukka, tai siis tässä pitäisi monivuotisen unelmani mukaan kasvaa värikylläisenä
lainehtiva sormustinkukka meri. Tai edes muutama kukka...edes yksi!

 Vuosien varrella olen kylvänyt suoraan penkkiin siemeniä, eivät nouse.
(taimien esikasvatukseen keväällä olen liian lyhytjännitteinen)
Ostanut valmiita taimia puutarhalta, eivät menesty talven yli.
Nämä 2 ostin kesän alussa toivoen että kukkisivat jo....turha toivo!
Nyt sitten jännään menevätkö nämäkään talven yli.
En oikeastaan edes ole varma menestyykö Sormustinkukka näinkin pohjoisessa..
no, yrittänyttähän ei laiteta!




En ole istuttanut uusia liljojen sipuleita ainakaan kymmeneen vuoteen,
nämä ovat jo vanhoja, muutama keltainen ja vaal.punainen vielä sinnittelevät
mutta tänä kesänä kävi näillekin näin.
Onneksi toisessa penkissä muutama keltainen lilja on ok!




ja alkukesästä istuttamilleni Keisarinkruunuillekin kävi köpelösti.
Nämä ehtivät onneksi kukkia kauniisti...


Muutama postaus sitten ihmettelin
ennen niin terveitä Kuunliljojani, 
tänä kesänä ei niin terveitä.
::::::::::::
..siis, aina ei voi onnistua!







maanantai 10. elokuuta 2015

pörröpää ja ruusunkukka




Värimintun kukinto on hassunhauska pörrö kuin kesken päiväuniensa herätetty jukolan jussi.
Ensin aukeaa alin röyhelöinen pörrö, sitten kasvaa pieni pätkä kukkavartta ja toinen pörrö,
kolmatta ei ainakaan vielä ole ilmestynyt!


 Viimevuoden keltainen äitienpäiväruusu on parhaassa kukassaan,
harmi kun kukka kestää kauniina vain pari päivää..


tätä manipuloin hieman...




Marketat kiittää lämmöstä!


Kiitos kun poikkesit!




kissankellojen aikaan
sade on tauonnut
ilma raikas
ja 
kevyt hengittää


sunnuntai 9. elokuuta 2015

turkoosia

Värikollaasien tämän viikon  haaste:



niin kiire oli kuvaus studiota pystyttäissä että korukin jäi kiillottamatta...

Turkoosi on kaunis ja mielenkiintoinen väri.
Voisi olla voimavärini jos osaisin käyttää sitä.


Parisen vuotta sitten Nomination palojen kerääminen oli suurta muotia
johon minäkin tietty menin mukaan...
yhdessä rannekkeessani on sini-, ja vaalea sävyiset,
toisessa ruskehtavat,
kolmanteen kerään nimet, kuvat, tekstit...

Tätä on ollut helppo antaa lahjoiksi niin pienille kuin vähän isommillekin
tyttösille
aina juhlan aiheesta ja tilanteesta riippuen.
Harmi kun näitten suosio on nykyään jo hiipumassa.





perjantai 7. elokuuta 2015

ei hätää..me ei kastuta

..keinot keksii ja muutakin mukavaa keksittiin, mm tietovisa 
jossa mummu joutui taas kerran toteamaan että kyllä ne osaa ja tietää....
<3 <3

pieni mies mietteissään <3



hauskasti kuulemma ropisee.... <3



kaikkea ne keksiikin.... <3









keskiviikko 5. elokuuta 2015

ilotulitusta


Krassinkukat ilottelevat leikkimökin kuistilla.


tänä kesänä krassit onnistuivat erityisen hyvin..

 ja väriskaala on monipuolisempi kuin koskaan...tavallisten oranssin ja punaisen
lisäksi..



 melkein puhdasta keltaista...




ylläoleva väritys on tämän kesän kaunein..











tiistai 4. elokuuta 2015

on tullut puhuttua ja suunniteltua

viimepäivinä aika monta kirosanaa [tunnustan, osaan minä senkin taidon..] ihan ääneen ja vielä enemmän salaa ittekseni,
olen kiukuissani itseeni ja jaksamattomuuteeni puhissut ja puhkunut niinkuin se paha susihukka sadussa. En suinkaan tähän paljon parjattuun säätilaan, viileys on sopinut terv.tilaani erityisen hyvin mutta syy on se että keväällä alkanut tauti ei vaan hellitä.
Kun tänään teen vähän liikaa se kostautuu huomenna.


kun ei nämä ihan ittekseen siirry..









Iirikset sain itse siirrettyä..äsken



tästä revin syysasterit pois, juuret jäi maahan..tähän siirtyy Lyhtykoisot.


meillähän uusitaan takapihan terassi, viimekesänä se tehtiin etuterassille..

tähän kun saisi multaa joskus...

johan nousi nämäkin..

tämän täytyy olla suurimman penkin uusi pioni..purkin kyljessä on nimikin
------












tämän kirjoituksen pointti on se että en aina haluais[siis tänä kesänä] pyytää ja odottaa talonmiestä
avuksi pieneenkin hommaan
... on turhauttanut turhan paljon.