keskiviikko 23. syyskuuta 2026

Tuivio

 Istutin joskus vuosia vuosia sitten talomme nurkalle kaksi pikku Tuivion taimea.  Ne kasvavat tulleen laakaan matalana käytävälaattojen päällä. Kuvasta ei saa käsitystä koosta mutta läpimitaltaan kasvusto on n.3metriä. Talvi ruskettaa sen kokonaan mutta kun kevään ensimmäiset auringonsäteet näkyy se vihertyy pikapikaa.

Monen vuoden haave ja idea on ollut tehdä kranssi Tuivion oksatupsuista, väliin ehkä puolukan/mustikanvarpuja ym...


Taustalla viimeyön pikkupakkasen kellastuttamat kuunliljat



Ja blogilista ei päivity vieläkään
😈😖😱😴

Oman blogini viimeinen päivitys on kahden viikon takaa krapu. Siinä välissä olen postannut monta kertaa mutta bloggeri on jämähtänyt.

tiistai 22. syyskuuta 2026

maanantai 21. syyskuuta 2026

P.P.P.

 

"-Minä olen Paula-Pauliina Peitto, syntynt Iisalmessa toinen ensimmäistä kolmkymment yheksän. Kukas se sinä olet?" 

 Pauliina ei pelkää mitään eikä ketään ja tähän tapaan  hän esittäytyy tapaamileen ihmisille.    Nyt  hän on matkalla kauppaan. Iloisen punainen rollaattori on koristeltu kausivaloketjulla, onhan kohta joulu.  

Päivän tarjouskuvasto on syynätty tarkaan. Pauliinalla on tarkan markan budjetti,  jos budjetti uhkaa  paisua liikaa niin hänhän on valmis tinkimään vielä siitä kaikkein tarpeellisimmasta eli meetvurstista. Meetvursti on Pauliinan pahe.  Kissanruuasta hän ei tingi. Mirrin on saatava  ateriansa, hanhenmaksa palleroita tonnikala pedillä jokapäivä. 

PeePeen kulku rollaattorilla ei suju kuin tanssi ja matkaa hidastaa vielä vesisateen jälkeen  auraamaton tie. 

------

 Viikon 39 sanat ovat pelätä, peitto, tanssia.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan sadan sanan tarina, runo, pakina, juttu ja niin edelleen. Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan, kunhan ei muuta sanojen sanaluokkaa ja merkitystä. Esimerkiksi sanan taivas voi taivuttaa jutussaan vaikka muotoihin taivaalla, taivaasta, taivaan jne, mutta ei muotoon taivaallinen, taivastella jne. 

perjantai 18. syyskuuta 2026

Saa taiteilla38 / uni

                                                     

 Saa Taiteilla 38 haasteen aiheena on OUTO   UNI

Usein unessani on talo.  Kuljen talossa ja aina joku huone on tyhjä ja ihmettelen miksi.

Pelottava talo ei ole ja useintutkin talon kellariin asti.  


koostin kuvan netistä löytämilläni kuvilla


Näen paljon unia  ja muistan useimmat vielä aamulla.  Joskus näen kirkkaita värillisiä unia mutta useimmiten niissä ei ole päätä eikä häntää.

Jos näen suht koht ehjän ja "kokonaisen" unen ja osaan tulkita sen niin onkuin olisin saanut lahjan.

Osaan tulkita omat uneni melkein aina "yks yhteen" eli kuluneen päivän tunnelmaan tai stressitilaan liittyen. Mitä enemmän stressiä ja huolta niin sitä ahdistavammat uneni ovat. 

Millin, rikkooko tämän tekotapa mielestäsi haasteen sääntöjä? 



torstai 17. syyskuuta 2026

tiistai 15. syyskuuta 2026

Kesäkukintaa 2.

 
🌹🌹🌹🌹




Syreeni kukki ennätysmäisen aikaisin













Ruusupegoniaa

Tämän kesän pelakuita..



Suloinen enkelipelakuu






Mukulapegoniat kukkivat
 erityisen runsaasti





Daalia..toisen kerran





Ötökät söivät taas krassit mutta toista vaan naurattaa..





Miljoonakelloja


maanantai 14. syyskuuta 2026

Värikollaasi 512

 Värikollaasi 512 (33/2026)

 VÄRI LAATASSA

A colour of a tile 



Tunnistaako kukaan mikä kukka kuvassa on?

sunnuntai 13. syyskuuta 2026

Henkilökortti

 Tuli asiaa poliisitaloon.

-Päivää

Virkailija kehottaa laskemaan käsveskani ja kelloni pöydällä olevaan laatikkoon ja viittaa astumaan askelen eteenpäin.  Tottelen.  Veskani ilmeisesti   läpivalaistaan ja nähdään kannanko  esim.asetta tai muuta luvatonta.  

Seuraavaksi metallinpaljastin löytää molemmat polveni ja piippaa..tekonivelet tallessa. 

Sitten kuulusteluun. 

- Onko nimesi ollut aina E?

- Olin ennen R.

-Onko  lapsia?

-On

-  Heidän nimensä ovat?

- P, K ja J.

- Kauanko olet asunut nyk.osoitteessasi?

- En syntymästäni asti.

 Seuraavaksi virkailija haluaa myös sormenjälkeni ...  Naurattaa.   Yritin käyttäytyä,  kai laki tämän vaatii.

                     ----

Näin kauan selvisin  vanhalla Kelakortilla (sentään kuvallisella) mutta nyt tuli tilanne jossa vaaditaan jymäkämpää tunnistautumista ja siksipä jouduin muistelemaan elettyä elämääni'.           

           ----------

Vuorossa on viikko 38 ja tällä kertaa saa kirjoittaa ihan mistä vaan eli OMA AIHE. Säännöt ovat vanhat tutut. Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan sadan sanan tarina, runo, pakina, juttu ja niin edelleen. 



lauantai 12. syyskuuta 2026

Blogger temppuilee

 Bloggeri ei toimi taaskaan tai toimii miten sattuu.

Blogilista ei päivity!  Postauksen ilmestyminen näkyviin kestää tunteja.

Pelottaa jos bloggerille käy sama kuin Vuodatukselle aikanaan.

Oletteko muut huomanneet?

????



perjantai 11. syyskuuta 2026

Viherkasvi ostoksilla

 

Vasemmalla kesän ulkona viettänyt Värinokkonen. Alkaa tiputella letiään sisällä.. Posliinikukka ja Aaripeikonlehti ovat uusia, aikuinka kaunis tuo peikinlehden lehti on


Vielä kerran muistelen sitä viime kesän (..siis vuoden-25) huolta ja murhetta kun käytännöllisesti katsottuna 95% sisäkukistani kuolla kupsahti.  Olen nyt päässyt pähkäilyissäni tulokseen mikä syy tähän oli: LIIKAKASTELU ja LIIKA HOITAMINEN
Olen opettanut neideillekin että kasvi kuolee ennemmin märkyyteen kuin kuivuuteen..Eli tähän pätee se vanha hyvä neuvo
"Älä tee niinkuin minä teen vaan tee niinkuin sanon."
🍁🍁🍁

torstai 10. syyskuuta 2026

Näinkin sen näin..

 Ei hyvää päivää tämä voi olla oikein muotoiltu otsikko? 

Kaleva 25.8.21026

Kesän karmivin elokuva: The Zone  of Interest  (ei näytä olevan enää katsottavissa Areenassa)
----------------------------
Koukussa kesällä: Ensitreffit alttarilla AUS
Mahjong tulos 30.8.  10 085
----------------------------
Kesän mieleenpainuvin kirjakuuntelu: Katja Ketun  kirja Brita-Kajsa.
Kirjaa on ylistetty ja kehuttu paljon eikä syyttä. Aivan mahtavaa kerrontaa. Tässä  yksi arvostelu olkaa hyvä.

Valokuva kirjasta Katja Kettu Brita-Kajsa, kuuluu tuoteryhmään Historialliset romaanit.

keskiviikko 9. syyskuuta 2026

maanantai 7. syyskuuta 2026

Tuulimylly

Vihreät sammalmättäät hehkuvat täynnä punaposkisia puolukoita  kun Milla suuntaa  malttamattomat askelensa  neulaspolkuja seuraten raikkaaseen syysmetsään ja Milla tietää.  Siellä se on.  Tuulimylly.   


Ja sinne  rakkaan myllyn  äärelle Milla  suuntaa usein yksinkin aamuiset reittinsä.   Istahtaa sammaloituneelle kivelle ja kuuntelee hiljaa mietiskellen myllyn  tarinointia menneistä ajoista ja sukupolvista.   Evääksi riittää   rieskan puolikas ja  punaista puolukkamehua. 

   Mutta nyt on erilainen aamu ja taas tuulimylly  odottaa ja odottaa myös Oliver.  Istuu  sammaloituneella kivellä  nojaten tuulimyllyn harmaantuneeseen seinään  ja siihen  kivelle, hengästyneenä ihan viereen haluaa  myös Milla. 

 Sylikkäin  hiljaa he istuvat kuunnellen  myllyn tarinointia vanhoista ajoista.   Eväänä  heillä on rieskan puolikas ja  punaista puolukkamehua. 

  --- --- ---            


Viikon 37   on kuvahaaste eli kirjoitetaan yllä olevasta kuvasta sadan sanan tarina. Muuten säännöt ovat vanhat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan sadan sanan tarina, runo, pakina, juttu ja niin edelleen



torstai 3. syyskuuta 2026

Lohturuokaa sateiseen..

 ...syyspäivään.  Puikulapotuista kermalla ja voilla höystetty muusi ja älyttömän maukasta nakkikastiketta!

Tätä herkkua tulee tehtyä nykyään vain parisen kertaa vuodessa mutta kun harvoin tekee niin on se hyvää..


Blogin päivitys kangertelee edelleen ja eniten olen pahoillani ettei virtaa riitä nyt Krapu haasteeseen. 

Enkä ole käynyt lukemassa/kommentoimassa kaverit teidän postauksiannekaan.

Toivon mukaan piristyn tästä kun syksy etenee. 

Elämä kaikkineen on nyt niin kuormittavaa että ylimääräistä energiaa ei löydy vaikka kuin haluaisin.

😔😔😔

Orgidea kukkii nyt viidettä kertaa ja tässä se paistattelee Palmuvehkan parina
Ostin tämän elokuussa -24.


torstai 27. elokuuta 2026

Mitä kuuluu

 Amatsoninliljalle. Eli kiitos hyvää kuuluu, tästä näet tarkempaa tietoa mistä on kyse.


14.4.26 laitoin mukulat kasvamaan


Kasvamassa on siis kolme mukulaa ja kolme lehteä. 
Muutama vuosi vierähtää ennenkuin tulee tarve isompaan ruukkuun.
Annetaan siis ajan kukua.

tiistai 25. elokuuta 2026

Kesäkukintaa 1

  En harrasta pitkiä maraton kuvapostauksia mutta nyt on pakko ihan olosuhteiten pakosta. 

Siis  tässä kesän kaikki kukat kahden postauksen taktiikalla.
🌹🌹🌹🌹

Arovuokot sai villiintyä ihan rauhassa..

Jalopähkämö on erittäin vähään tyytyvä.

Hän ei kaivanne esittelyä,,

Vanha kunnon Keisarinkruunu

Yks "valkoinen pioni"..

Ihanan ihana Sarah B. ei pettänyt tänäkään vuonna
n.20 kukkaa 


Kirkkaan keltainen Kultahelokki on kuin itse aurinko..

Perennoista paras ja myös helppo kaikinpuolin on Kuunlilja, tälläkin lienee tarkempi lajinimi mutta minulle riittää kun tiedän että tämä on Kuunlilja



Daalia



Värinokkonen



perjantai 21. elokuuta 2026

Siepot kotipihlajassa

Kuluvana kesänä pihlajissa oli ennätysmäärä kukkia. Lähitienoon puut ja oman pihan kolme pihlajaa oikein vaahtoavat täynnä  kukkia.
  Kukkatertut tummuvat rumiksi ja pian ilma on täynnään kukkien mitänenyton...



Jossain tuolla oksien kätkössä on pönttö ja pöntössä jälleen
kerran Kirjosieppo pariskunnan koti.
Molemman vanhemmat lehahtelevat vielä tänäänkin puun ympäristössä jotan vielä ei ole ilmeisesti munimisen aika.
Muutaman viikon (3?) kuluttua pöntöstä kuuluu vimmattu sirkutus kun vanhemmat kantavat pesueelleen ruokaa. 
Kirjosieppo näyttää olevan uskollinen vanhoille kotikonnuilleen ja kahdessa pihapöntössä pesiikin Kirjosieppopariskunta ties monennettako kesää.  Joka toukokuu tiedän odottaa niitä ja kun sieppopari saapuu pönttöön alkaa oikea kesä.

💚💚💚💚💚
 


Alkukesästä iski totaalinen blogiväsymys ja väsymyksen syvyydestä kertoo se että tänä aikana olen käynyt blogissani vain yhden kerran.
Nyt ollaan jo tukevasti syksyn puolella mutta kattotaan ny...innostus on asteikolla 1-10 noin nelosen paikkeilla. 
Instan puolelle olen nakellut muutamia kukkakuvia kesän aikana mutta muuten kone on saanut olla aikalailla kiinni.
Mutta vaikka tauko ei tuon pitempi olekaan niin huomaan että vähän on hukassa osaaminen,
aika pelottava on huomata tuo.


Pihapihlaja keittiön ikkunan edessä.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2026

Muistojen makarooni

Kun kokosin tätä kuvaa niin mielessä ei ollut mitään sen erikoisempaa kunhan lisäsin ja poistin ja lisäsin kuvia. Kun asetin tytön istumaan pöydälle niin muisto lapsuudesta tuli elävänä sairasmieleeni.

Olin sairas ja pois koulusta syynä jälleenkerran angiina joka vaivasi minua usein lapsena. Istuimme tätini Anjan kanssa  lapsuuskotini yläkerrassa pöydällä ja katselimme ulos, oli talvi  ja samalla napostelimme kuivia makarooneja ja jutustelimme siinä niitänäitä. 



(Selvyydeksi mainittakoon että muuten kuvan tyttö ei muistuta minua.)

Kävimme Anjan kanssa usein sunnuntaiaamuisin kävelyllä ja muistoissani paistaa aina aurinko. Anja on minua neljä vuotta vanhempi ja muistan kun ajattelin että olisinpa minäkin jo noin vanha... 

💙💚💙💚

lauantai 30. toukokuuta 2026