lauantai 30. toukokuuta 2026
sunnuntai 24. toukokuuta 2026
Värikollaasi 500
Värikollaasin 500. (21/2026) haaste.
Vastaukseeni kokosin muutaman menneitä haastevastauksia.
Collage 500
perjantai 22. toukokuuta 2026
35. Iso ja pieniä/ 1
keskiviikko 20. toukokuuta 2026
Äitihahmo ja Parvitulppaanit
👶👶👶
Huh hellettä, varjossa + 26 astetta, ei keuhkovammaisen sää vaikka kesä ihana onkin.
💚💚💚💛💛💛💚💚💚
maanantai 18. toukokuuta 2026
Voihan home..
Kaikkea sitä joutessaan keksiikään kuin yrittää saada avattua homejuuston foliokääreen ehjänä auki.
Voin kertoa että ei ollut aivan yksinkertainen juttu. Ei onnistuisi noin kompakti paketointi ihmisen käsistä mutta robotti kääräisee varmasti hetkessä folion juuston ympärille.
![]() |
| Ehjä on vaikka ei siltä näytä |
sunnuntai 17. toukokuuta 2026
Värikollaasi 449
lauantai 16. toukokuuta 2026
Uunin kautta herkkua
Pellillä paprikaa, sipulia, tankoparsaa, porkkanaa, punajuurta, piparjuurta, kesäkurpitsaa..suolaa, pippuria pari pyöräytystä ja öljyä
🍴🍴🍴🍴
perjantai 15. toukokuuta 2026
sunnuntai 10. toukokuuta 2026
34. Välissä /2
Tässä VÄLISSÄ ehdin taiteilla vastauksen Saa taiteilla haasteeseen
34. VÄLISSÄ
Tässä aamupala sämpyläni jonka
VÄLISSÄ
salaattia/tuo vihreä
kinkkusiivu/ salaatin päällä
kirsikkatomaatteja
juustosiivu/tomaattien päällä
🍔🍔🍔
lauantai 9. toukokuuta 2026
Voihan vitsi
Sairaanhoitaja tulee huoneeseen, katsoo potilasta ja sanoo;
Mikäs se teillä on..eteisvärinä?
---------
Luin tuon vitsin jossain netissä ja ehdin miettiä monta sekuntia että mikä tuossa nyt pitäisi naurattaa..
..kunnes tajusin!
Olenko jotenkin hidas..?
Menikö sinulla heti perille vitsin juju vai jouduitko miettimään montakin sekuntia?
😂😄😅😉😊😋😌😍😎😏😒😓😕😗😟😥
perjantai 8. toukokuuta 2026
34. Välissä/ 1
Löytyi monitoimilaatikkoon unohtunut helmipakkaus ja eikun pujottelemaan vaikka käsikoruja.
Samalla sain idean että tässäpä oiva vastaus Millin Saa taiteilla haasteeseen joka on
VÄLISSÄ on keltaista, punaista, oranssia, vihreää ym...
Pulmana on miten saan lukittua tuon ohkasen kumilangan pitäväksi rinkulaksi..
😯😯😯
torstai 7. toukokuuta 2026
Amatsoninlilja ja minä
Lapsuuskodissani Äitillä oli ikkunalla Amatsoninlilja (Eucharis amazonica) . En tiedä mistä hän sen alunperin oli saanut ja kuinka vanha se silloin oli kun otin sen mukaani kun lähdin nuorena ensimmäiseen omaan kotiini. Äiti oli silloin jo kuollut enkä vieläkään ymmärrä mikä minua kiehtoi kukassa. Amatsoni kasvoi ja kukoisti vuoskymmenet ja kulki mukanani muutosta muuttoon. Se kasvoi ja kukkikin vielä tässä nykyisessä kodissani mutta muutama vuosi sitten se alkoi voida huonosti. Lehtien koko pieneni ja pieneni ja lopulta oli jäljellä enää yksi pieni lehti ja olin täysin neuvoton. Tuossa vaiheessa paniikissani hoidin ja kastelin ja lannoitin ym...varmasti ihan liikaa. Amatsoninlilja on oikea vanhanajan kasvi, sen kukka tuoksuu huumaavasti ja allergikoille sen tuoksu on varmaan liikaa.
![]() |
| Siellä ne uinuvat ne kolme mukulaa. Tässä n. 2viikon iässä. Jokaisessa on pienenpieni Amatsonin alku 💚💛💚 |
Nyt eletään toukokuuta 2026 ja alkuvuodesta huomasin että Viherpeukalot myy Amatsonin sipuleita ja toimitus olisi huhtikuulla. Minähän tilasin ja sain kolme sipulia huhtikuun alkupäivinä ja yllä kuva sipulien nykytilanteesta. Jos ja vaikka tämän kukan kasvu onnistuisikin niin ei tästä niin rakasta kukkaa tule kuin se Äitin kasvattama
Kuva täältä
Minulla on kaksi vuotta nuorempi sisko ja meidän kukkainnostus ei voisi olla erilaisempi kuin on. Minä huomasin jo lapsena kevereitten kodeissa/mummoloissa käydessäni mitä kukkia kodissa oli. Emma-mummun mahtava Morsiushuntu on jäänyt mieleeni kun se kasvoi ison tuvan amppelissa. Oman mummuni ison Posliinikukan muistan ja sen tuoksuvat kukat kun se kiersi pitkin seinää, Vasta aikuisena olen tullut tietoiseksi noista muistoistani. Ja sisko ei välitä kukista ei sitten yhtään ja ihmettelee noita minun lapsuusmuistojani.
Ja ne lapsuuskotini kuistin kesäiset Palsamit ja Kloksiniat.
sunnuntai 3. toukokuuta 2026
Viherostoksilla 2.
maltillinen kukkaostosreissu jatkuuuu...Kun tässä teen tätä postausta niin mietin kuinka suuri merkitys ja ilo minulle on nämä viherkasvit. Viime vuosi vei suurimman osan kukista ja talvikausi oli sensuhteen aika köyhä, ei ollut juurikaan kukkaa jonka kasvua ja heräämistä kevääseen olisin odottanut ja ostoksetkin jäi näinkin myöhäiseen tänä keväänä..
Mutta
kylläse tästä
💚💚💚
![]() |
| Suloinen Hernevillakko ( Curio herreanus ) myös uusi tuttavuus ja kuulemma tod.helppohoitoinen. Jäämme seuraamaan.. 💚💚💚 |
![]() |
| Tämä Joulutähti on ollut erityisen hoivan alaisena joulusta saakka ja niinvaan se lykkää uutta lehteä. Eka tähti ikinä koskaan jonka olen saanut toukokuuhun asti elävänä. 💚💚💚 |
![]() |
| Bauhausissa oli myös mm. Värinokkosten pikku taimia, 2.95€ aika hurja hinta..otin kahta eri väriä |
![]() |
| Rönsylilja piti myös uudistaa. Pikkutaime 2.95€ Ihmekyllä Nukkumatteja/Maijoja ei nyt ollut myynnissä yhtäkään kappaletta mutta kuulemma tulee pian ja sehän tietää että . |
lauantai 2. toukokuuta 2026
Viherostoksilla 1.
Kävin huhtikuun puolella ekan kerran kukkaostoksilla sitten viimevuotisen kukkien joukkokuoleman jälkeen. Ja toivon tosiaankin että onni palaa vielä kukkaikkunalleni. Olihan se aivan ihmeellistä kun noin vuosi sitten kukka toisensa jälkeen otti ja kuoli. Jopa iso ja vanha Peikonlehtikin, aika yllättäin ja yht.äkkiä alkoi lehdet kellastumaan. Rapsin peikosta kaikki lehdet pois ja jäljelle jäi tukeva "selkäranka" niin se on nyt tukena Kultaköynnöksille. Joten vanhus jatkaa vielä elämäänsä..
![]() |
| Hopeapeikonlehti (Monstera siltepecana) |
| Uusi tuttavuus mutta lehti ei kyllä muistuta yhtään sitä tuttua peikkoa. |
💚💚💚
![]() |
| Kaikki juorutkin kuoli ja Rionjuorun ostin taas( Purpple Passion) 💚💚💚💚 |
![]() |
| Rionjuoru (Quadicolor) 💚💚💚 |
![]() |
| Pikkupegonia (Begonia maculata) |
.....jatkuuuuuu
perjantai 1. toukokuuta 2026
Kristiina K haastevastaus
No hupsistakeikkaa ollaan jo toukokuussa. Ihmeellisen nopsasti meni huhtikuu.
Ajattelin tuoda muutaman kollaasin tänne blogin uumeniin"talteen" ja kävin samalla kurkkaamassa Kristiina K. kuukauden haasteen ja tässäpä heti vastaus haasteeseen.
Projekti poikineen tuli tehtyä kollaasien muodossa.
Eilen, siis 30.5 näin ensimmäisen ja näkyvän tuntomerkin keväästä.Kullankeltaisia Leskenlehtiä loisti tienposkessa ja näin aikaisin näillä leveysasteilla on jo aika hyvä.



























