Se alkoi vähitellen. Sanovat ettei sitä huomaa itse. Kyllä huomaa. Tavarat katoilee. Avaimet. Puhelin. Silmälasit. Vaatteet. Etsin ja tiuskin, turhaudun tähän hajamielisyyteen..
Vaimo kysyy miksi silmälasini ovat taas roskiksessa. Miksi sukat pakastimessa. Sanomalehti jääkaapissa.
Tv-mainos lupaa valmisteen parantavan muistia. Käyn ostamassa mutta maksaessa en muista pankkikortin tunnuslukua. Hämmentävää ja outoa.
Juttelen joskus siskon ja nuoruudenystävän kanssa. He tuntevat minut ja ikäväni kotiin.
Kuulen vaimon supinan puhelimeensa. Luulevatko etten ymmärrä, että olen hullu.
-"Se puhuu itsekseen eikä muista että ystävä ja siskokin kuolleet aikoja sitten. Eise lähde lääkäriin. Kuulemma kaikki kunnossa vaikka yöllä oli töihin lähdössä. Muuttuu koko ajan hankalammaksi.
-------
Viikolla 39 ei olekaan sanakrapu vaan kirjoitetaan aiheesta MUUTOS.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki Susun blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Muistin reistaillessa on varmaan itsekin ihmeissään. Jotkut tosin eivät ole, vaan pitävät sinnikkäästi, että muisti on hyvä, siksi lääkäriä ei tarvita. Hankala tilanne. Mitä jos asuu yksin?
VastaaPoistaSurullinen tilanne, etenkin jos ei itse huomaa. Todella ahdistavaa ihmiselle itselleen olla hukassa.
VastaaPoistaTämä oli todella hyvin kirjoitettu kuvaus muutoksesta kun muisti alkaa temppuilee!😵💫👍🏻
VastaaPoistaEi ole mukava vaiva tuollainen muistisairaus, ei. Ja on siinä läheisilläkin tekemistä, jos sairaan kunto on hyvä: ehtii kauas hukkaan lyhyessä ajassa.
VastaaPoistaHyvin kuvasit arjen kautta tuon suuren muutoksen!
VastaaPoista