sunnuntai 27. syyskuuta 2026

Taivas-seikkailu

 

 Ääni: -" Kuollut.   Ei elvytystä.   Irrottakaa."    

-"Kuollut? Minäkö?  Ymmärrän mutta en näe sitä kuuluisaa filminauhaa jonka pitäisi näyttää elämäni kehdosta tähän hetkeen.. mutta mikä onni.  Harvemmin sitä ihminen saa seurata omaa kuolemaansa. "

Katselen katonrajasta kuinka henkilökunta ei näytä yhtään surulliselta, tekevät työtään niinkuin nyt työtä tehdään, kasvot ilmeettöminä, rutiinilla. 

Huimaa.. mitä  tapahtuu?  Leijuen kuljen pimeää tunnelia kohti kaukana himmeänä hohtavaa valoa joka suurenee mitä lähemmäksi pääsen.  Mietin että olen oikealla tiellä,  tästähän moni kuollut on kertonutkin..  Sitten kuulen kuin henkäyksenä sanat;  -Aikasi ei ole vielä . .

..ja hopealle sijoittuu jälleen kerran Juha Mieto.

 -"Taas täällä  mutta pankaa tuo halavatun televisio kiinni."  

           ------ 

Viikon 40 krapusanat ovat hopea, suuri, valo.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan sadan sanan tarina, runo, pakina, juttu ja niin edelleen. Annettujen sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan, kunhan ei muuta sanojen sanaluokkaa ja merkitystä. Esimerkiksi sanan taivas voi taivuttaa jutussaan vaikka muotoihin taivaalla, taivaasta, taivaan jne, mutta ei muotoon taivaallinen, taivastella jne. Eli substantiivit pysyvät substantiiveina, verbit verbeinä, adjektiivit adjektiiveina jne.


1 kommentti:

  1. Taisi olla pienet nokoset urheilua katsoessa? Varmaan viidenkympin hiihto, se on niin puuduttavaa seurattavaa!

    VastaaPoista

Kiitos!