MUSTAT LAKERIKENGÄT

Pieni tositarina pienen tytön mustista lakerikengistä! 

Olin siinä 8-9 vuotias, ehkä nuorempikin.. ja alkukesä kun äiti lupasi että saisin mennä kylän osuuskauppaan ostamaan itselleni kesäkengät! Näin vähän isompana olen miettinyt tilannetta että mikä vastuu pienelle ujolle tytölle...no. Olihan kotikyläni tuohon aikaan tuttu ja turvallinen "lintukoto", kaikki tunsivat ja tiesivät toisensa.

Kauppa oli tuttu, myyjät tuttuja naapurin tyttöjä niin jospa äiti oli tehnyt sopimuksen heidän kanssaan käytyään itse kaupassa, että minulla olisi lupa  ostaa kengät itselleni! Niinpä lähdin tuttua kylätietä kaupalle, matkaa sinne ei ollut kotoani kuin ehkä puolisen kilometriä jos sitäkään.  Myymälä apulaisena oli tuttu naapurin tyttö Aino jolle ujona esitin asiani.. 

  ...kengät.  En muista kuinka suuri valikoima hyllyssä oli, tuskin paria kolmea mallia enempää.  Aino nosti eteeni tiskille tavalliset kangaskengät. (tennarit?) Väriä tai muita yksityiskohtia en muista mutta sen muistan että en huolinut noita rumia kangaskenkiä vaan kerroin rohkeasti haluavani nuo mustat lakerikengät jotka näin hyllyssä. 

Vuosien kuluessakin kun tapahtuma muistuu mieleen  näen Ainon ystävällisen, mutta jotenkin "tietävän" ilmeen kun hän asetteli ostokseni kenkälaatikkoon. Haluan muistaa että silkkipaperiin vielä.....varmasti Aino sitoi laatikon vielä sellaisella  ihanalla puotinarulla kiinni että sitä oli pienen tytön helpompi kantaa.  Muovipusseista- tai kasseista ei tiedetty vielä mitään. Ja niin läksin iloisena takaisin kotia kohti. Uudet, kauniit lakerikengät laatikossa.. aurinko paistoi, kesä oli aluillaan. 

Matka kaupalta kotipihaan taittui hetkessä. Arvatenkin minulla oli kiire mielessä ja niinpä kipitin ohi Torvisen navetan ja perunapellon, muutama askel pienen niityn kautta,  ohi mummolan ja pian näkyikin jo koti. 

Äiti istui ulkorappusilla, -oliko jo odotellutkin.  Avasin hengästyneenä laatikon jossa kaunokaiset odottivat, oi kun ne olivatkin kauniit.  Esittelin kengät äidille.....sitten tapahtui jotain...sanoja en muista, vain sen valtavan pettymyksen tunteen kun kuulin äidin sanovan etteivät nuo sopisi arkikengiksi...ja että minun pitäisi lähteä kauppaan takaisin vaihtamaan lakerikengät niihin kangaskenkiin.. 

Tähän loppuvat  muistikuvani tapahtumasta. En saanut silloin lakerikenkiä  mutta piirsin sellaiset itselleni ja siinä ne nyt vihdoin viimein ovat, pikkutytön harras toive toteutui- parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Liian hienot ne olisivat olleetkin arkikengiksi.

kuva liittyy todellakin
kertomukseen

Olipa kerran blogistaniassa Teemakuun taidetta/Oma kuva niminen

haaste ja tuohon haasteeseen osallistuin tällä tarinalla ja -kuvalla vuonna 2016.

 

PS. Tein vähän taustatutkimuksia ja voi ihme, löysin haasteen. Kiitos  Millin, haasteen pitkäaikainen vetäjä ja kiitos  internetti, sinussa on paljon hyvääkin..

👩👩👩